741 Putoaminen

Putoaminen on ensihoidossa yleinen tehtäväkoodi, ja sen seuraukset vaihtelevat pienistä ruhjeista hengenvaarallisiin monivammoihin. Putoamisen vakavuuteen vaikuttaa ennen kaikkea korkeus, mutta myös moni muu tekijä määrää vammojen laadun ja vaikeusasteen.

Korkeus ja vammariski

Jo kolmen metrin korkeudesta putoaminen voi johtaa hengenvaarallisiin vammoihin. Matalat putoamiset, kuten kaatuminen sängystä, tuolilta tai portaissa, aiheuttavat erityisesti iäkkäille potilaille vakavia seurauksia, sillä osteoporoosi ja antikoagulaatiolääkitys lisäävät riskiä sekä luunmurtumiin että kallonsisäisiin vuotoihin.

Korkealta tapahtuvat putoamiset puolestaan ovat tyypillisiä työikäisillä ja liittyvät usein työtapaturmiin, esimerkiksi katoilta ja tikapuilta putoamisiin. Lisäksi ensihoidossa kohdataan potilaita, jotka ovat hypänneet korkealta itsetuhoisissa aikeissa ja tällöin monivammat ovat lähes väistämättömiä.

Alustan ja ympäristön merkitys

Laskeutumisalustalla on suuri vaikutus vammojen laatuun. Pehmeä maa, lumi tai hiekka pidentävät pysähtymisaikaa ja vähentävät iskun huippuvoimaa, kun taas kova alusta, kuten asfaltti tai betoni, johtaa äkilliseen pysähtymiseen ja vakavampiin vammoihin.

Jos alusta murtuu tai antaa periksi, esimerkiksi kattorakenteiden romahtaessa tai puun oksien katketessa, osa energiasta kuluu materiaalin rikkoutumiseen ja potilas voi selvitä odotettua lievemmin vammoin. Myös varusteet, kuten kypärä, turvavaljaat tai jopa selässä ollut reppu, voivat vaimentaa törmäystä.

Asento ja suojarefleksit

Putoamisasento määrää sen, mihin kehon osiin iskuenergia kohdistuu. Kantapäille laskeutuminen johtaa usein alaraajojen ja lannerangan murtumiin, pää edellä putoaminen on useimmiten kohtalokasta ja selkä edellä laskeutuminen altistaa lantion ja rangan murtumille ja sisäelinten vammoille. Jos potilas on hereillä ja pystyy käyttämään suojarefleksejä, hän voi käsillä ja jaloilla lieventää iskua. Tajuttomana tai päihtyneenä tapahtuneet putoamiset ovat vaarallisempia, koska refleksit eivät toimi ja pysähtyminen on äkillisempää.

Vammojen kirjo

Putoamisen seurauksena potilaalla voi olla hyvin monenlaisia vammoja. Luustovammat, kuten nilkka-, sääri- ja lonkkamurtumat, ovat tavallisia. Lisäksi esiintyy sisäelinvammoja, kuten maksa- ja pernarepeämiä, sekä kallonsisäisiä vammoja. Sisäelimet sietävät huonommin suoria iskuja kuin luut, jänteet ja lihakset. Sisäiset verenvuodot voivat olla erityisen petollisia. Potilas voi olla ensiarvioinnissa suhteellisen hyväkuntoinen, mutta tila romahtaa yllättäen kun vuoto etenee. Vatsaonteloon mahtuu huomattavia määriä verta ilman, että siitä näkyy ulkoisia merkkejä.

Ensihoidon toimintalinjat

Korkealta pudonneet luokitellaan ensihoidossa korkeariskisiksi traumapotilaiksi. Tämä tarkoittaa, että ensihoidon tulee keskittyä peruselintoimintojen turvaamiseen, stabiloida potilaan tilanne ja välttää ylimääräisiä toimenpiteitä jotka viivästyttäisivät kuljetusta.

Nopea siirtyminen oikeaan hoitopaikkaan ja laadukas ennakkoilmoitus ovat ratkaisevassa asemassa, jotta traumatiimi ehtii valmistautua potilaan vastaanottoon. Lopulliset pelastavat toimenpiteet voidaan tehdä vasta sairaalassa, jossa on riittävästi henkilökuntaa, asianmukaiset kuvantamisvälineet sekä kirurgiset valmiudet vaurioiden korjaamiseen. Ensihoidon keskeinen tehtävä on voittaa aikaa ehkäisemällä vaurioiden pahenemista ja hoitamalla ensisijaisesti henkeä uhkaavat tekijät.

Yhteenveto

Putoaminen on vammamekanismina monimuotoinen ja usein vakava, eikä sen vaarallisuutta voi arvioida pelkän ulkoisen tilanteen perusteella. Vaikka korkeus antaa karkean ennusteen vammojen todennäköisestä vakavuudesta, todellisuudessa lopputulokseen vaikuttaa moni tekijä. Näitä ovat mm laskeutumisalusta, putoamisasento, matkalla olevat hidastavat rakenteet, käytössä olleet suojavarusteet, potilaan ikä, massa sekä perussairaudet. Näiden yhteisvaikutus ratkaisee, onko kyse muutamasta ruhjeesta vai hengenvaarallisesta monivammasta ja kuinka potilaan kudokset kestävät putoamisen.